Koska kirjoitit hiljattain Pyhältä Vuorelta minulle Sketikseen, rakas veljeni Anatolios ja pyysit minut selvittämään Egyptiläisten munkkien kuvaannollista asua, – sillä uskot ettei ole satunnaista ja harkitsematonta, että asu on niin erilainen kuin vaatteet, joita ihmiset normaalisti kantavat – kerron sinulle mitä olen tästä oppinut pyhiltä isiltä.
Huppu on Jumalan, Pelastajamme armon kuva, se suojaa heidän mieltään ja hoivaa heidän Kristuksen lapseuttaan, niiltä jotka pyrkivät alati lyömään ja haavoittamaan sitä. Jokainen, joka kantaa tätä päässään veisaa voimallisesti näin: “Jos ei Herra huonetta rakenna ja kaupunkia vartioi, turhaan rakentaja ja vartija työtään tekevät” 1 Tällaiset veisut tuottavat nöyryyttä ja kitkevät perustavan pahan, ylimielisyyden, joka syöksi maan päälle Eosforoksen, Aamutähden.
Ristinmuotoisesti hartioille laitettava viitankannatin taas kuvaa uskoa Kristukseen, joka kannattelee lempeitä 3 ja sallii esteistä huolimatta työskennellä aina vapaasti.
Ja vyötäisille sidottu vyö karkottaa kaiken epäpuhtauden ja näin julistaa: hyvä on miehen olla naiseen koskematta.
Heillä on lampaannahka, jotta he kantaisivat aina ympärillään Kristuksen kuolemaa ja vaientaisivat kaikki ruumiin järjettömät himot ja ympärileikkaisivat hyvällä yhteytensä pahaan. Ja köyhyyttä rakastaen he pakenevat ahneutta kuin epäjumalanpalveluksen äitiä.
Sauva on elämänpuu kaikille, jotka nojaavat siihen, ja siihen tukeminen kuvaa Herraan tukeutumista 4.
Asu on siten kuin symboli, joka antaa yhteenvedon munkkielämään kuuluvista asioista 5. Nämä ovat ne asiat, joita isät aina sanovat heille:
Uskon, lapsukaiseni, vahvistaa Jumalan pelko ja tämän taas itsehillintä ja tämän tekee horjumattomaksi niin kärsivällisyys kuin toivokin: näistä on syntyvä himottomuus, joka taas synnyttää rakkauden. Rakkaus on ovi luonnon tuntemiseen, joka johtaa Jumalan tuntemiseen ja lopulliseen autuuteen. 6
Kristinusko on Pelastajamme Kristuksen oppi käytännöstä, luonnosta ja teologiasta.
Taivasten valtakunta on sielun himottomuutta yhdessä olevaisten todellisen tietämisen kanssa
Jumalan valtakunta on Pyhän Kolminaisuuden tuntemista, joka käy yksiin mielen rakenteen kanssa, mutta kuitenkin ylittää sen turmeltumattomuudessaan.7
Mitä ihminen ihminen suuresti rakastaa, sen hän haluaa kokonaan. Ja sen mitä hän haluaa, hän kamppailee saavuttaakseen. Kaikkea nautintoa edeltää himo ja himo on saanut syntynsä aistimuksesta: aistumuksista osaton on myös vapaa himosta.
Erakoita vastaan demonit painivat alasti. Niitä vastaan taas jotka työskentelevät hyveen vuoksi luostareissa, ne käyttävät huolittomampia veljiä.
Jälkimmäinen taistelu on paljon ensimainittua kevyempi, sillä et löydä maan päältä ihmistä, joka olisi demonia katkerampi ja kerralla hyväksyisi kaiken niiden pahuuden. 8
On kahdeksaa lajia ajatuksia, jotka sisältävät itsessään kaikki ajatukset: ensin vatsanpalvonnan ja sen kanssa toiseksi haureuden ajatukset, kolmanneksi rahan rakastamisen, neljänneksi surun, viidenneksi vihan ja kuudenneksi laamannuksen ajatukset. Ei ole meidän vallassamme, kiihottavatko nämä ajatukset sielua vaiko eivät, mutta annammeko niiden olla meissä vai emme tai liikuttavatko ne himoja vai eivät: tämä on vallassamme.
Vatsanpalvonnan ajatus suosittaa munkkia luopumaan askeesistaan. Se kuvaa vatsan, maksan, pernan ja sydämen toiminnan pettämistä yhdessä pitkän sairauden kanssa, puutetta välttämättömyyksistä ja lääkäreistä. Usein se tuo mieleen niitä veljiä, jotka ovat kärsineet näistä. Joskus se jopa tuo näistä vaivoisa kärsineitä suostuttelemaan itsensäkieltäjiä ja kertomaan vaivoistaan ja siitä kuinka ne [muka] olivat seurausta heidän askeesistaan.
Haureuden demoni pakottaa himoitsemaan erilaisia ruumiita. Erityisen voimakkaasti se hyökkää itsehillintää harjoittavia kohtaan, jotta he lopettaisivat sen mitään saavuttamatta. Liaten sielun se taivuttaa sitä tällaisiin tekoihin: se saa sielun puhumaan sanoja ja kuulemaan niitä, ikään kuin asia itse olisi läsnä näkyvillä.
Rahanhimo muistuttaa pitkästä vanhuudesta, työtä tekemään voimattomista käsistä, köyhyyden karvaudesta sekä elämän välttämöttömyyksien muilta saamisen häpeästä.
Alakuloisuus nousee joskus siitä, etteivät himot saa tyydytystä, mutta toisinaan se on seuraus vihasta. Kun himot eivät saa tyydytystä, se nousee näin: ajatukset ottavat ensin sielun valtaansa ja muistuttavat sitä kodista ja vanhemmista ja sen aikaisemmasta elämästä.
Kun sielu ei vastustele vaan ne [demonit] näkevät sen seuraavan ja hajottavan itsensä sielullisiin nautintoihin, ne nappaavat sen ja kastavat sen alakuloisuuteen, koska näitä menneitä asioita ei enää ole, eikä niitä voi nykyisessä elämässä [erakkoelämä] saada ja kurja sielu, hajotettuaan itsensä ensimmäisellä ajatuksella, tulee siten toisen ajatuksen nöyryyttämäksi.
καὶ ἡ ταλαίπωρος ψυχή͵ ὅσον διεχύθη ἐπὶ τοῖς προτέροις λογισμοῖς͵ τοσοῦτον ἐπὶ τοῖς δευτέροις συνεστάλη [!?] ταπεινωθεῖσα.
Viha on terävin himoista. Sen sanotaan olevan kiehumista ja närkästymisen kohdistumista väärintekijään tai oletettuun väärintekijään. Se saa sielun raivoihinsa koko päiväksi, mutta varsinkin rukouksessa se tuo mieleen harmia tuottaneen kasvot. Joskus se voi jäädä pitkäaikaiseksi ja muuttua kaunaksi ja aiheuttaa ongelmia öisin, ruumiin heikkoutta ja kalpeutta sekä myrkyllisten petojen hyökkäyksiä. 9 Näiden neljän kaunan kanssa yhdessä kulkevan asian voidaan havaita tulevan monien muiden ajatusten seuralaistena.
Alakulon demoni, jota kutsutaan myös keskipäivän demoniksi, on kaikista demoneista raskain. Se lähestyy munkkia neljännen hetken tienoilla ja ympäröi sielun kahdeksanteen hetkeen saakka.
12.1 Aluksi se saa auringon kulun näyttävän hidastuvan tai pysähtyvän ja saa päivän näyttämään viisikymmentuntiselta.
12.2 Sitten se saa munkin katselemaan ulos ikkunasta ja pakottaa hänet lähtemään keljastaan ulos katsomaan auringosta, kuinka pitkä aika on vielä yhdeksänteen hetkeen 10 ja katselemaan ympäriinsä joka suuntaan, josko joku veljistä olisi siellä.
12.3 Sitten se tuo [mieleen] vihaa paikkaa kohtaan, elämää kohtaan, käsityötä kohtaan ja [sanoo] että rakkaus on kadonnut veljien väliltä eikä ole ketään, joka lohduttaisi.
12.4 Jos joku on viime aikoina murehduttanut munkkia, demoni lisää myös tämän asian vahvistaakseen tätä vihaa.
12.5 Lisäksi se herättää hänessä halun siirtyä toiseen paikkaan, missä hän helpommin löytäisi mitä tarvitsee ja voisi harjoittaa helpompaa ja sujuvampaa [προχωροῦσαν] työtä ja lisää, ettei Herran palveleminen riipu paikasta: Jumalaa kohtihan pyritään kaikkialla. Tähän se lisää muiston sukulaisista ja aikaisemmasta elämäntavasta ja kuvailee pitkää elämää ja tuo hänen silmiensä eteen askeesin vaivat.
Kaikkea tätä sanottua se käyttää keinonaan, jotta saisi munkin lähtemään keljastaan ja pakenemaan kilparadalta.
Tämän demonin jälkeen ei tule välittömästi mitään muuta, vaan sielun käytyä kamppailun läpi siihen asettuu rauha ja sanomaton ilo.
Kunnianhimon ajatus on erityisen hienovarainen ja helposti nousee vastustamaan niitä, joiden elämä on järjestyksessä, saaden heidät haluamaan julkaista omat taistelunsa ja metsästämään ihmiskunniaa, kuvittelemaan demonien huutavan, naisten parantuvan ja väkijoukkojen haluavan koskea hänen vaatteitaan, sekä ennustaa hänelle tulevaa pappisvihkimystä ja ihmisten tulemista ovelle ja vievän tähän vasten omaa tahtoakin.
Ja kun se on korottanut hänet näillä tyhjillä toiveilla, se yhtäkkiä lähtee pois ja jättää ylimielisyyden tai surumielisyyden demonin valtaan, tuoden mieleen aikaisemmille toiveille vastakkaisia ajatuksia.
Joskus se myös jättää haureuden hengen käsiin hänet, jota äsken pakotettiin pyhään pappeuteen.
Ylimielisyyden demoni saattaa sielun pahimpaan lankeemukseen. Se yllyttää:
14.1. Olemaan tunnustamatta Jumalan apua,
14.2. Pitämään omaa itseä onnistumisen syynä,
14.2. Ja pitämään pöyhkeästi veljiä tyhminä, koska he eivät ajattele hänestä samalla tavalla,
Tätä seuraa viha ja suru, järjen menetys ja hulluus ja demoneja näkyy ilmassa parvittain.
Harhailevan mielen vakauttaa lukeminen, valvominen ja rukous; himon poltteen sammuttaa nälkä, vaivannäkö ja yksinäisyys; vihasta antaa levon psalmien veisaaminen, pitkämielisyys ja armollisuus; näitä on kuitenkin harjoitettava oikeaan aikaan ja oikeassa määrin, sillä se mitä harjoitetaan väärään aikaan ja sopimattomassa määrin on väliaikaista ja väliaikainen pikemminkin vahingoittaa kuin hyödyttää.
Kun sielumme kaipaa erilaisia ruokia, pitäisi meidän nauttia vain vettä ja leipää, jotta sielumme tulisi kiitolliseksi pienestä murusestakin. Kylläisyys kaipaa erilaisia ruokia, nälkä pitää autuutena kylläisyyttä pelkästä leivästä. 11
Suuri apu mielen puhtauteen on veden puute: vakuuttakoon sinut tästä ne kolmesataa Israelilaista, jotka voittivat Gideonin kanssa Midianilaiset.
Kuten elämä ja kuolema eivät voi olla yhtä aikaa sinussa, samoin rakkaus ei voi olla yhdessä rikkauden kanssa. Rakkaus ei hävitä pelkästään rikkautta, vaan myös tämän ajallisen elämämme. 12
Joka pakenee kaikkia maailmallisia nautintoja on alakuloisuuden demonille saavuttamaton torni, sillä onhan alakuloisuus joko läsnäolevan tai odotetun nautinnon puutetta. Näin ollen on mahdotonta ajaa pois tätä vihollista niin kauan kuin meillä on jotakin maallisia kiintymyksiä. Hän asettaa meille ansoja ja tuo surua siellä, mihin näkee taipumustemme meitä vievän.
κʹ Ὀργὴ μὲν καὶ μῖσος αὔξει θυμόν· ἐλεημοσύνη δὲ καὶ πραΰτης καὶ τὸν ὄντα μειοῖ.
Suuttumus ja viha kovettavat sydämen, mutta niiden läsnäollessa laupeudenteot ja hellyys taas pehmentevät sitä.
[tämä on jotenkin todella vaikeasti ymmärrettävä lause]
Älkää antako auringon laskea vihanne ylle, jotta demonit eivät yöllä nouse pelottelemaan sielua ja tee mieltä pelokkaammaksi seuraavan päivän taisteluihin, sillä pelottavat mielikuvat syntyvät vihan aiheuttamasta ärsytyksestä. Mikään muu ei tee mielestä rintamakarkuria niin kuin vihan ärsytys.
Kuin sielun tunteva osa saa tekosyyn ärtyä, demonit suosittelevat vetäytymistä yksinäisyyteen hyvänä vaihtoehtona, jotta emme vapautuisi synkeyden syystä ja vapauttaisi itseämme häiriöstä.
Mutta kuin haluava osamme syttyy, silloin ne tekevät meistä ihmisrakkaita ja syyttävät meitä koviksi ja maalaisiksi, jotta ruumiiseen kohdistuvan halumme perusteella tulisimme yhteyteen ruumiiden kanssa. Meidän ei tulisi totella niitä, vaan pikemminkin tehdä päinvastoin.
Älä antaudu kiusaavien ajatusten valtaan taistelemalla ajatuksissasi sinua murehduttanutta vastaan; samoin älä antaudu haureuden ajatuksille kuvittelemalla enimmäkseen nautintoja. Ensin mainittu pimentää sielun, toinen kutsuu sielun palamaan himon tulessa: molemmat tekevät mielen saastaiseksi.
Ja kun näin rukouksen aikana kuvia nähden [kuvitellen] 13 et kanna puhdasta rukousta Jumalalle, lankeat heti alakulon demonin valtaan: tämä tietenkin hyökkää sellaisissa tiloissa ja repii sielun kappaleiksi kuin koira peuranvasan.
Vihan tarkoitus on taistella demoneja vastaan ja kamppailla nautintoja vastaan. Siksi enkelit suosittavat meille hengellisiä nautintoja ja näistä tulevaa autuutta ja neuvovat kohdistamaan vihan demoneihin. Jälkimmäiset taas vetävät meitä kohti maailmallisia himoja ja yllyttävät suuntaamaan vihamme luonnonvastaisesti ihmisiin ja näin pimentämään mielemme ja erottamaan sen tiedosta, saaden sen pettämään hyveet.
Pidä huoli, ettet ärsytä ketään veljestöstä lähtemään pois luotasi: muutoin et elämäsi aikana vältä murheen henkeä, joka tulee sinulle aina esteeksi rukouksen aikana.
Lahjat sammuttavat pahan muistamisen. Jaakob sai Eesaun armolliseksi lahjoilla, kun hän tuli tätä vastaan neljänsadan miehen kanssa. Mutta me olemme köyhiä, joten täyttäkäämme pöytämme välttämättömyyksillä.
Kun olemme välinpitämöttömyyden demonin ahdistamia, jakakaamme sielu kyynelin kahteen osaan, antaen kannustusta kannustusta tarvitsevalle, kylväen itseemme hyvää toivoa lohduttautuen Daavidin psalmilla: “Miksi olet masentunut sieluni, miksi hämmennät minua? Pane toivosi Herraan, niin saan häntä ylistää, kasvojeni pelastajaa ja Jumalaani.” (Ps. 41:6).
Kiusauksen aikana meidän ei tule hylätä keljaamme hienoilla tekosyillä, vaan istua sisällä, kestää ja rohkeasti ottaa vastaan kaikki tulijat, erityisesti alakulon demoni, joka on kaikista painostavin ja koettelee selkeimmin sielun täydellistymistä. Tällaisista koettelemuksista pakeneminen tekee mielen taitamattomaksi ja opettaa sille pelkoa ja pakenemista.
Pyhä ja mitä kokenein opettajamme sanoi: "Munkin pitäisi olla aina valmis kuolemaan vaikka huomenna, mutta ruumistaan hänen pitäisi kohdella kuin hän eläisi vielä monia vuosia. Ensimmäisen hän sanoi leikkaavan pois välinpitämättömyyden ajatukset ja tekevän munkin innokkaammaksi, kun taas toisen pitävän ruumiin kunnossa ja sen itsehillinnan tasapainossa.
Kunnianhimon ajatusta on vaikea paeta, sillä kaikki mitä teet sen voittamiseksi, tulee uuden kunnianhimon aiheeksi. Kaikkia ajatuksiamme eivät vastusta demonit, joitakin niistä vastustavat myös omat paheemme.
Olen huomannut, että kunnianhimon demonin ajaa pois melkein mikä tahansa muu demoni; mutta jos nämä poisajajat epäonnistuvat, se häpeilemättä tulee esiin julistaen kuinka suuria munkin hyveet ovat. [tämä katso kreikan kielestä vielä huolellisemmin]
Sitä, joka on saavuttanut tiedon ja nauttinut sen sadosta, ei enää kunnianhimon demoni viettele, vaikka se asettaisi hänen eteensä kaikki maailman nautinnot. Sillä mitä hengellistä katselua arvokkaampaa sillä olisi tarjota? Mutta sikäli kun emme ole vielä maistaneet tietoa, jatkakaamme käytännön kilvoittelua ja osoittakaamme Jumalalle päämäärämme olevan, että teemme kaiken hänen tuntemisensa vuoksi.
Muista aikaisempaa elämääsi ja rikkomuksiasi ja kuinka himojen alaisuudesta siirryit himottomuuteen Kristuksen armosta ja kuinka jätit maailman, joka monesti ja monella tavoin sinua nöyryytti.
Ja kerro minulle tämä: kuka sinua varjeli autiomaassa ja ajoi pois demonit, jotka kiristelivät sinulle hampaitaan? Tällaiset ajatukset saavat aikaan nöyryyttä ja estävät ylpeyden demonin sisäänpääsyn.
Sielun himot saavat alkunsa ihmisestä, ruumiin himot taas ruumiista. Ja siinä missä ruumiin himot leikkaa pois pidättyvyys, sielun himot leikkaa pois hengellinen rakkaus.
Ne [demonit], jotka ovat vastuussa sielullisista himoista, pysyvät kuolemaan saakka; ne taas jotka ruumiillisista, lähtevät nopeammin. Muut demonit taas nousevat ja laskevat kuten aurinko ja vaikuttavat vain yhteen sielun osaan, mutta keskipäivän demoni ympäröi yleensä koko sielun ja tukahduttaa mielen.
Siksi erakkoelämä on suloista himoista tyhjentymisen jälkeen: silloin muistomme ovat yksinkertaisia, eikä siis ole enää taisteluun, vaan sen katseluun (θεορία) valmistautumista.
Liikuttavatko mielteet himoja vai himot mielteitä? Jotkut ovat ajatelleet ensimmäisellä tavalla, toiset toisella.
Aistimuksista himot nousevat liikkeelle: jos läsnä ovat rakkaus ja pidättyvyys, ne eivät liiku, mutta jos niitä ei ole, ne vaikuttavat.
Demonien vahvan löyhkän vuoksi sielu tavallisesti liekehtii ajatuksia vastaan, kun näkee niiden tulevan ja häiritsevän himon vaikuttavan.
Ei ole aina mahdollista täyttää tavanomaista sääntöä, mutta täytyy olla tarkkaavainen ja odottaa sopivaa aikaa ja täyttää niitä käskyjä, joita voimme. Otollisista ajoista ja niitä koskevista asioista demonit eivät ole tietämättömiä. Siten meitä vastaan kohdistuneilla liikkeillään ne estävät meitä tekemästä sitä, mikä on mahdollista ja pakottavat meidät tekemään sitä, mikä ei ole mahdollista: ne estävät sairasta kiittämästä kivuissaan ja olemasta kärsivällisiä ottaessaan vastaan apua, heikkoja taas ne yllyttävät paastoamaan sekä niitä jotka ovat heikkoja, laulamaan psalmeja seisten.
Kun meidän on pakko viettää jonkin aikaa kylissä tai kaupungeissa, pitäisi meidän tietenkin harjoittaa ankarampaa itsehillintää, kun olemme tekemisissä maailmallisten ihmisten kanssa, ettei mielemme tulisi karkeaksi ja ettei siitä tulisi tahtomattaan rintamakarkuria käsillä olevan tilaisuuden vuoksi eikä se joutuisi demonien heiteltäväksi.
Älä kiusattuna ollessasi heti rukoile: ensin puhu muutamia vihaisia sanoja sinua painostavalle 15, sillä kun sielua ahdistavat kiusaavat ajatukset, rukous ei voi olla puhdasta. Mutta jos puhut vihaisena nille, sekoitat ja täysin tuhoat ne ajatukset, jotka tulevat vihollisiltasi.
Kun demonit ovat voimattomia taistelussaan munkkeja vastaan, silloin ne vetäytyvät hiukan ja panevat merkille, minkä hyveiden harjoittamisen munkit sillä välin laiminlyövät ja hyökkäävät sitten yht’ äkkiä repien kurjan sielun palasiksi.
Meitä ei häiritse demoni, joka kiehtoo mieltä Jumalanpilkalla tai sanoinkuvaamattomilla näyillä, joita minä ainakaan en ole rohjennut yrittää kirjoittamalla kuvata: sen ei pitäisi antaa estää intoamme. Sydänten tuntijahan on Herra ja hän tietää, ettemme maailmassa ollessammekaan tällaiseen hulluuteen sotkeutuneet. Tämän demonin päämäärä on saada meidät keskeyttämään rukous, jotta emme seisoisi Herran edessä, emmekä rohkenisi nostaa käsiämme sen vuoksi, että tällaisia mietimme. 17
Maailmassa eläviä vastaan demonit sotivat ulkoisten asioiden avulla, munkkeja vastaan taas ajatuksilla, koska he ovat asioista erossa erämaan vuoksi. Ja koska ajatuksissa on helpompi tehdä syntiä kuin teoissa, on tämän vuoksi mielessä tapahtuva taistelu vaikeampi kuin se joka nousee ulkoista asioista. Mieli näet on helpommin liikkuva kuin asiat ja sen taipuminen laittomiin kuvitelmiin on hankalasti hillittävissä.
Meitä ei ole käsketty koko ajan tekemään töitä, valvomaan ja paastomaan, mutta lakkaamaton rukous on meille säädetty (1. Thess. 5:17). Ensinmainitut, jotka parantavat sielun himokkaan osan, tarvitsevat ruumista työhönsä ja se on oman heikkoutensa vuoksi vaivannäköön kykenemätön, mutta rukous taas tekee mielen vahvaksi ja puhtaaksi, koska se luonnostaan rukoilee ja tekee tätä ilman ruumistakin ja taistelee kaikilla voimillaan demoneja vastaan. [tarkista]
Jos joku munkeista tahtoo tulla tuntemaan villejä kiusaavia demoneja ja heidät taitojaan, hänen pitäisi tutkia ajatuksiaan ja panna merkille niiden paino, niiden nouseminen, niiden yhteistoiminta, niiden ajoitus, mitkä demonit tekevät mitäkin, mikä mikäkin demonia seuraa ja mikä ei tule minkä jälkeen ja etsiä Kristuksesta käsin niiden merkitystä. Ne kertakaikkiaan vihaavaat niitä, jotka harjoittavat askeesia hieman viisaammin, haluten ampua pimeydessä sydämeltään suoria kohti (Ps. 10:3).
Kun tarkastelet tarkoin kahta demonia, huomaat niiden olevan kaikkein nopeimpia, niin että ne melkein ohittavat oman mielemme liikkeen 19: haureuden demoni ja se, joka tempaa meidät mukaansa jumalanpilkkaan. Jälkimmäinen on kuitenkin lyhytkestoinen; eikä edellinen taas, ellei se liikuta ajatuksia himon jälkeen, evää meiltä Jumalan tuntemista.
[tarkista tämä vielä]
Kun taas ne [demonit], jotka häiritsevät tuntevaa osaamme, pakottavat meitä vaarallisen korkeille poluille ja tuovat esiin aseistautuneita miehiä ja myrkyllisiä tai lihaa syöviä petoja ja me kauhistumme näitä polkuja ja pakenemme petojen ja miesten takaa-ajamina, silloin meidän tulee pitää huolta tuntevasta osastamme ja kutsua Kristusta avuksi yövalvomisessa ja käyttää aikaisemmin kuvattuja lääkkeitä.
Jos unessa ruumiin luonnollisiin liikkeisiin ei liity kuvia, sielumme on jossakin määrin terve: kuvien muodostuminen on sairauden merkki. Ja epämääräiset kuvat ovat peräisin vanhoista himoista, selkeät kuvat taas merkki tuoreesta haavasta.
Tunnistamme himottomuuden merkit:
Päivällä ajatuksistamme
Yöllä unistamme
Himottomuutta kutsumme sielun terveydeksi ja sen ruokaa puolestaan tiedoksi; tämä on ainoa tapa millä yhdistymme ruumiittomiin voimiin, sillä yhteytemme ruumiittomiin voimiin tapahtuu luonnollisesti meidän tilamme samankaltaisuuden perusteella. 21
Sielulla on kaksi rauhallista tilaa: ensimmäinen tulee luonnollisista siemenistä, toinen tunnetaan demonien vetäytymisestä. Ensimmäisestä seuraa nöyryyttä yhdessä tunnonvaivojen kanssa, kyyneleitä ja rajatonta kaipuuta Jumalaa kohti ja mittaamatonta intoa työntekoon. Toisesta taas kunnianhimoa yhdessä ylpeyden kanssa, jotka ottavat munkin valtaansa muiden demonien poistuessa.
Joka havaitsee ensimmäisen tilan alun, havaitse vielä terävämmin demonien hyökkäykset.
Kunnianhimon demoni vastustaa haureuden demonia, eikä ole mahdollista, että kumpikin niistä yhdessä ahdistaisi sielua; sillä ensimmäinen lupaa kunniaa, mutta jälkimmäinen tuo häpeää. Kun jompikumpi näistä tulee kiusaamaan sinua, laita itseesi näennäisesti vastakkaisen demonin ajatukset. Jos pystyt, kuten sanotaan, vetämään pois naulan naulalla, tiedä itsestäsi, että olet lähellä himottomuuden rajoja: onhan mielesi tarpeeksi vahva hajottamaan inhimisajatuksilla demonien ajatukset. Kuitenkin kunnianhimon ajatusten pois ajaminen nöyryydellä tai haureuden puhdasmielisyydellä, on syvimmän himottomuuden merkki.
Ja kun yrität harjoittaa tätä kaikkien toisilleen vastakkaisiin demoneihin, samalla saat tietää minkä himon mukaan olet eniten toiminut.
Mitä enemmän sielu edistyy sitä vahvempia ovat sitä vastustava.
[tämä kesken, vaikea?!]
ξ’ Ἡ μὲν τελεία τῇ ψυχῇ ἀπάθεια μετὰ τὴν νίκην τὴν κατὰ πάντων τῶν ἀντικειμένων τῇ πρακτικῇ δαιμόνων ἐγγίνεται· ἡ δὲ ἀτελὴς ἀπάθεια ὡς πρὸς τὴν δύναμιν τέως τοῦ παλαίοντος αὐτῇ λέγεται δαίμονος.
ξα’ Οὐκ ἂν προέλθοι ὁ νοῦς͵ οὐδὲ ἀποδημήσει τὴν καλὴν ἐκείνην ἀποδημίαν͵ καὶ ἐν τῇ χώρᾳ γένοιτο τῶν ἀσωμάτων͵ μὴ τὰ ἔνδον διορθωσάμενος· ἡ γὰρ ταραχὴ τῶν οἰκείων ἐπιστρέφειν αὐτὸν εἴωθε πρὸς τὰ ἀφ΄ ὧν ἐξελήλυθεν.
ξβ’ Τὸν νοῦν καὶ αἱ ἀρεταὶ καὶ αἱ κακίαι τυφλὸν ἀπεργάζονται· αἱ μέν͵ ἵνα μὴ βλέπῃ τὰς κακίας· αἱ δέ͵ ἵνα μὴ πάλιν ἴδῃ τὰς ἀρετάς.
ξγ´. Ὅταν ὁ νοῦς ἀπερισπάστως ἄρξηται ποιεῖσθαι τὰς προσευχάς, τότε περὶ τὸ θυμικὸν μέρος τῆς ψυχῆς νύκτωρ καὶ μεθ’ ἡμέραν ὁ πᾶς συνίσταται πόλεμος.
ξδ´. ‘Απαθείας τεκμήριον, νοῦς ἀρξάμενος τὸ οἰκεῖον φέγγος ὁρᾶν, και πρὸς τὰ καθ’ ὕπνον φάσματα διαμένων ἥσυχος, καὶ λεῖος βλέπων τὰ πράγματα.
ξε’ Ἔρρωται νοῦς μηδὲν τῶν τοῦ κόσμου τούτου παρὰ τὸν καιρὸν τῆς προσευχῆς φανταζόμενος.
Mieli on terve, kun se ei kuvittelee mitään tämän maailman asioita rukouksen aikana.
THE nous that with God’s assistance has successfully completed [the work of] asceticism and drawn close to knowledge is hardly aware at all of the irrational part of the soul, because knowledge has snatched it up on high and separated it from perceptible things.
ξς’ Νοῦς σὺν Θεῷ πρακτικὴν κατορθώσας καὶ προσπελάσας τῇ γνώσει ὀλίγον η οὐδ’ ὅλως τοῦ ἀλόγου μέρους τῆς ψυχῆς ἐπαισθάνεται, τῆς γνώσεως αὐτὸν ἁρπαζούσης μετάρσιον καὶ χωριζούσης τῶν αἰσθητῶν.
Mieli joka Jumalan kanssa on saanut kilvoituksensa järjestykseen ja lähestynyt tietoa, on tuskin tietoinen sielun järjettömästä osasta, koska tieto on temmannut sen korkeuksiin ja erottanut aistimellisesta.
THE soul possesses apatheia not when it is unmoved by matters, but when it abides undisturbed even by the memory of them.
ξζ´. Ἀπάθειαν ἔχει ψυχή, οὐχ ἡ μὴ πάσχουσα πρὸς τὰ πράγματα, ἀλλ’ ἡ καὶ πρὸς τὰς μνήμας αὐτῶν ἀτάραχος διαμένουσα.
[tätä tarkistettava, nuo “τὰ πράγματα”, tämä sana on vaikea kääntää. Asiat, oliot?]
ξη’ Ὁ τέλειος οὐκ ἐγκρατεύεται, καὶ ὁ ἀπαθὴς οὐχ ὑπομένει, ἔπερ τοῦ πάσχοντος ἡ ὑπομονή, καὶ τοῦ ὀχλουμένου ἡ ἐγκράτεια.
Täydellinen ei hillitse itseään, eikä himoton ole kärsivällinen, koska kärsivällisyys kuuluu kärsivälle ja ärsytetylle taas itsehillintä.
A GREAT thing - to pray without distraction; a greater thing still - to sing psalms without distraction.
ζθ´. Μέγα μὲν τὸ ἀπερισπάστως προσεύχεσθαι, μεῖζον δὲ τὸ καὶ ψάλλειν ἀπερισπάστως.
Suurta on rukoilla ilman kiusauksia, mutta vielä suurempaa on laulaa ilman kiusauksia.
A MAN who has established the virtues in himself and is entirely permeated with them no longer remembers the law or the commandments or punishment. Rather, he says and does what [this] excellent condition suggests.
ο´. Ὁ τὰς ἀρετας ἐν ἑαυτῷ καθιδρύσας, καὶ ταύταις ὅλος ἀνακραθείς, οὐκ ἔτι μέμνηται νόμου ἢ ἐντολῶν ἢ κολάσεως, ἀλλὰ ταῦτα λέγει καὶ πράττει ὁπόσα ἡ ἀρίστη ἕχις ὑπαγορεύει.
οα´. Αἱ μὲν δαιμονιώδεις ᾠδαι τὴν ἐπιθυμίαν ἡμῶν κινοῦσι, καὶ εἰς αἰσχρὰς τὴν ψυχὴν φαντασίας ἐμβάλλουσιν· οἱ δὲ ψαλμοὶ καὶ ὕμνοι καὶ αἱ πνευματικαὶ ὠδαὶ εἰς μνὴμην ἀεὶ τῆς ἀρετῆς τὸν νοῦν προκαλοῦνται, περιζέοντα τὸν θυμὸν ἡμῶν καταψύχοντες καὶ τὰς ἐπιθυμιας μαραίνοντες.
Demoniset laulut liikuttavat himojamme ja heittävät sielumme häpeällisiin kuvitelmiin, kun taas psalmit, hymnit ja hengelliset veisut jatkuvasti kutsuvat meidät hyveen muistamiseen, jäähdyttämällä ärtyneisyytemme ja hukuttaen himomme.
JUST as wrestlers are accustomed to afflicting and being afflicted, so the demons wrestle with us and when they afflict us, they are afflicted by us in return. As it is said, ‘I will crush afflict and they will be unable to rise’ (Ps 17 39) and ‘My enemies and those who afflicted me were weakened and fell down.’ (Ps 26 2)
οβ’ Εἰ οἱ παλαίοντες ἐν τῷ θλίβεσθαι καὶ ἀντιθλίβειν εἰσί, παλαίουσι δὲ ἡμῖν οἱ δαίμονες, καὶ αὐτοὶ ἄρα θλίβοντες ἡμᾶς ὑφ̓ ἡμῶν ἀντιθλίβονται. Ἐκθλιψω γὰρ αὐτούς, φησί, καὶ οἱ ἐχθροί μου αὐτοὶ ἠσθένησαν καὶ ἔπεσον.
[tarkista viittaukset psalmeihin. LXX:n mukainen käännös ja Johannes Seppälän]
ογ’ Ἀνάπαυσις μὲν τῇ σοφίᾳ, κόπος δὲ τῂ φρονήσει συνέζευκται· ουκ ἔστι γὰρ σοφίαν κτήσασθαι ἄνευ πολέμου, καὶ οὐκ ἔστι κατορθῶσαι τὸν πόλεμον χωρὶς φρονήσεως· αὕτη γὰρ ἀνθίστασθαι τῷ θυμῷ τῶν δαιμόνων πεπίστευται, τὰς τῆς ψυχῆς δυνάμεις κατὰ φύσιν ἐνεργεῖν ἀναγκάζουσα, καὶ τὴν ὁδὸν τῆς σοφίας προευτρεπίζουσα.
Lepo on iestetty viisauteen, vaivannäkö taas harkintakykyyn. Kuten viisautta ei voi saavuttaa ilman sotaa, ei sotaa voi käydä ilman harkintakykyä. Sille on annettu työksi kestää demonien ärsyttävyys, sielun voimien pakottaminen toimimaan luonnon mukaisesti ja tien raivaaminen viisautta varten.
THE temptation of the monk is a [tempting-]thought rising rises up through the passionate part of the soul and darkening the nous.
οδ’ Πειρασός ἐστι μοναχοῦ λογισμὸς διὰ τοῦ παθητικοῦ μέρους τῆς ψυχῆς ἀναβὰς καὶ σκοτίζων τὸν νοῦν.
οεʹ Ἁμαρτία ἐστὶ μοναχοῦ ἡ πρὸς τὴν ἀπηγορευμένην ἡδονὴν τοῦ λογισμοῦ συγκατάθεσις.
Synti munkille on suostua ajatuksen kuvaamaan kiellettyyn nautintoon.
THE angels rejoice when vice decreases, while the demons are glad when virtue [decreases]. For the former are servants of mercy and love, while the latter are subjects of anger and hatred. When the former approach they fill us with spiritual contemplation, while the latter cast the soul into shameful fantasies.
ος’ Ἄγγελοι μὲν χαίρουσι μειουμένης κακίας, δαίμονες δὲ τῆς ἀρετῆς· οἱ μὲν γάρ εἰσιν ἐλέους καὶ ἀγάπης θεράποντες, οἱ δὲ ὀργῆς καὶ μίσους ὑπήκοοι· καὶ οἱ μὲν πρότεροι πλησιάζοντες πνευματικῆς θεωρίας ἡμᾶς πληροῦσιν, οἱ δὲ δεύτεροι προσεγγίζοντες εἰς αἰσχρὰς τὴν ψυχὴν φαντασίας ἐμβάλλουσιν.
Kun pahe vähenee iloitsevat enkelit, kun taas hyve, niin demonit. Armon ja rakkauden palvelijoita ovat enkelit, suuttumuksen ja vihan taas demonit. Kun ensin mainitut lähestyvät, ne täyttävät meidät hengellisellä katselulla, toiset taas heittävät sielun häpeällisiin kuvitelmiin.
THE virtues do not cut back the attack of demons, but they preserve us from harm.
οζ’ Αἱ ἀρεταὶ οὐ τὰς τῶν δαιμόνων ὁρμὰς ἀνακόπτουσιν, ἀλλ’ ἡμᾶς ἀθῴους διαφυλάττουσιν.
Hyveet eivät poista demonien hyökkäyksiä, mutta ne suojelevat meidät vahingoittumattomina.
ASCETICAL practice is a spiritual method purifying the passionate part of the soul.
οηʹ Πρακτική ἐστι μέθοδος πνευματικὴ τὸ παθετικὸν μέρος τῆς ψυχῆς ἐκκαθαίρουσα.
Kilvoittelu on hengellinen menetelmä sielun himollisen osan puhdistamiseksi.
THE effects of [keeping] the commandments are not sufficient to perfectly heal the powers of the soul, unless their [corresponding] contemplations succeed one other in the nous. Cf KG 2.9; 2.15
οθʹ Οὐκ ἀρκοῦσιν αἱ ἐνέργειαι τῶν ἐντολῶν πρὸς τὸ τελείως ἰάσασθαι τὰς δυνάμεις τῆς ψυχῆς, ἐὰν μὴ καὶ κατάλληλοι ταύταις διαδέξωνται τὸν νοῦν θεωρίαι.
Käskyjen täyttäminen ei riitä sielun voimien täydelliseen parantamiseen, jollei niitä vastaavat näkymykset seuraa mielessä.
IT is not possible to withstand all the thoughts (logismoi) suggested to us by the angels, but it is possible to overturn all the thoughts suggested by demons. After the first thoughts follows a state of peace; after the latter, turmoil.
π’ Οὐ πᾶσι μὲν τοῖς ὑπ’ ἀγγέλων λογισμοῖς ἡμῖν ἐμβαλλομένοις δυνατὸν ἀντιστῆναι, πάντας δὲ τοὺς ὑπὸ δαιμόνων λογισμοὺς δυνατὸν ἀνατρέψαι· ἕπεται δὲ τοῖς μὲν προτέροις λογισμοῖς εἰρηνικὴ κατάστασις, τοῖς δὲ δευτέροις τεταραγμενη.
Ei ole mahdollista vastustaa kaikkia enkeleiltä peräisin olevia ajatuksia, joita meihin tulee, kaikki demoneista peräisin olevat voi kuitenkin tehdä tyhjäksi: ensin mainittuja ajatuksia seuraa rauhallinen tila, toisia taas rauhattomuus.
πα’ Ἀπαθείας ἔγγονον ἀγάπη· ἀπάθεια δέ ἐστιν ἄνθος τῆ πρακτικῆς· πρακτικὴν δὲ συνίστησιν ἡ τήρησις τῶν ἐντολῶν· τούτων δὲ φύλαξ ὁ φόβος τοῦ Θεοῦ, ὅστις γέννημα τῆς ὀρθ͂ς ἐστι πίστεως· πίστις δέ ἐστιν ἐνδιάθετον ἀγαθόν, ἥτις ἐνυπάρχειν πέφυκε καὶ τοῖς μηδέπω πεπιστευκόσι Θεῷ.
Rakkaus on himottomuuden lapsi, himottomuus kilvoittelun kukka, kilvottelun taas kasaa käskyjen täyttäminen. Näiden vartija on Jumalan pelko, jonka on synnyttänyt oikea usko. Usko on mielen sisäinen hyvä, joka on luonnostaan myös niillä, jotka eivät vielä usko Jumalaan.
JUST as the soul senses our sick members as it tries to operate by means of the body; so too the nous, activating its own [proper] activity [energeia], recognizes its own powers and through that which interferes with it. discovers the commandment that is able to heal it[s own activity]
πβ’ Ὥσπερ ἐνεργοῦσα διὰ τοῦ σώματος ἡ ψυχὴ τῶν ἀσθενούντων μελῶν ἐπαισθάνεται· οὕτως ἐνεργῶν καὶ ὁ νοῦς τὴν οἰκείαν ἐνέργειαν τάς τε δυνάμεις ἐπιγινώσκει τὰς ἑαυτοῦ καὶ διὰ τῆς ἐμποδιζούσης αὐτῷ τὴν θεραπευτικὴν αὐτῆς ἐντολὴν ἐφευρίσκει.
Niin kuin sielu toimiessaan ruumiin kautta aistii sairaat jäsenet, samoin sielu oikein toimiessaan havaitsee omat voimansa ja niiden sidonnaisuuden [nähden niiden sidonnaisuuden] vuoksi löytää niitä hoitavat käskyt.
THE impassioned nous waging warfare is unable to contemplate the logoi of the war; it is like someone who fights at night. But when it has acquired apatheia it will easily recognize the stratagems of the enemies.
πγ’ Ὁ νοῦς τὸν ἐμπαθῆ πόλεμον πολεμῶν οὐ θεωρήσει τοὺς λόγους τοῦ πολέμου· τῷ γὰρ ἐν νυκτὶ μαχομένῳ ἔοικεν· ἀπάθειαν δὲ κτησάμενος, ῥᾳδίως ἐπιγνώσεται τὰς μεθοδείας τῶν πολεμίων.
Sotaa sotiva himollinen mieli ei pysty näkemään sodan sanoja; se sotii kuin yössä. Mutta kun se saavuttaa himottomuuden, se tunnistaa helposti vihollisten juonet.
THE object of the ascetical life is love; of knowledge - theology. The beginnings of each are [respectively,] faith and natural contemplation. The demons that seize the passionate part of the soul are said to oppose the ascetical life, while those that disturb the reasoning [part] are called enemies of all truth and foes of contemplation.
πδ’ Πέρας μὲν πρακτικῆς ἀγάπη· γνώσεως δὲ θεολογία· ἀρχαὶ δὲ ἑκατέρων πίστις καὶ φυσικὴ θεωρία· καὶ ὅσοι μὲν τῶν δαιμόνων τοῦ παθητικοῦ μέρους ἐφάπτονται τῆς ψυχῆς, οὗτοι λέγονται ἀντικεῖσθαι τῇ πρακτικῇ· ὅσοι δ’ αὖ πάλιν τῷ λογιστικῷ διοχλοῦσιν, ἐχθροὶ πάσης Ἀληθείας ὀνομάζονται καὶ ἐναντίοι τῇ θεωρίᾳ.
Kilvoittelun loppu on rakkaus; tiedon taas teologia. Näiden alut ovat usko ja luonnollinen näkeminen. Demonien jotka sitovat himollisen osan, sanotaan vastustavan kilvoittelua, niiden taas jotka häiritsevät järkeä, sanotaan olevan totuuden vihollisia ja näkemisen vastustajia.
NONE of the things that purify the bodies remain with them once they are pure; but the virtues both purify the soul and remain with it when it is purified.
πε’ Οὐδὲν τῶν καθαιρότων τὰ σώματα σύνεστι μετὰ τοῦτο τοῖς καθαρθεῖσιν· αἱ δὲ ἀρεταὶ ὁμοῦ τε καθαίρουσι τὴν ψυχὴν καὶ καθαρθείσῃ συμπαραμένουσιν.
Minkään ruumiita puhdistava ei pysy niissä kun ne ovat tulleet puhtaiksi, mutta hyvää sekä puhdistavat sielua ja pysyvät siinä, kun se on puhdistunut.
THE reasoning soul acts according to nature (kata phusin) when: its desiring part (epithumētikon) longs for virtue, while its irascible part (thumikon) fights for virtue, and its reasoning part (logistikon) applies itself to the contemplation of beings.
πς’ Κατὰ φύσιν ἐνεργεῖ ψυχὴ λογικὴ ὅταν τὸ μεν ἐπιθυμητικὸν αὐτῆς μέρος τῆς ἀρετῆς ἐφίεται, τὸ δὲ θυμικὸν ὑπὲρ αὐτῆς ἀγωνίζεται, τὸ δὲ λογιστικὸν ἐπιβάλλει τῇ θεωρίᾳ τῶν γεγονότων.
Järjellinen sielu toimi luontonsa mukaisesti, kun sen haluava osa kaipaa hyvettä, sen ärtyvä osa taistelee hyveen hankkimiseksi ja järjellinen osa tempautuu olevaisten katseluun.
Järjellinen sielu toimii luontonsa mukaisesti silloin kun sen haluavaa osa kaipaa hyveitä ja sen tunteva osa taistelee hyveiden puolesta ja sen järjellinen osa heittäytyy olevaisen katseluun.
A PERSON making progress in [ascetical] practice reduces the passions, while one making progress in contemplation reduces ignorance. And although there will eventually be a complete destruction of the passions, some say that ignorance [too] will end; while others say it will not. [On “infinite ignorance” Cf. KG 3.88 and note]
πζ’ Ὁ μὲν προκόπτων ἐν πρακτικῇ τὰ πάθη μειοῖ, ὁ δὲ ἐν θεωρίᾳ τὴν ἀγνωσίαν· καὶ τῶν μὲν παθῶν ἔσται τοτὲ καὶ φθορὰ παντελής, τῆς δὲ ἀγνωσίας τῆς μὲν εἶναι πέρας, τῆς δὲ μὴ εἶναί φασι.
Se joka edistyy kilvoittelussa vähentää himoja, kun taas se joka näkemisessä, vähentää tietämättömyyttä. Koska himoille on lopulta oleva täydellinen tuho, myös tietämättömyydellekin on loppu tai sitten sille ei ole.
THINGS that are good or bad depending on how they are used produce both the virtues and the vices; it pertains to prudence to use them in one way or the other.
πη’ τὰ παρὰ τὴν χρῆσιν ἀγαθὰ καὶ κακὰ τῶν ἀρετῶν καὶ τῶν κακιῶν γίνεται ποιητικά· φρονήσεως δέ ἐστι λοιπὸν τὸ χρήσασθαι τούτοις πρὸς θάτερα.
Niistä jotka käytön mukaan ovat hyviä tai pahoja, syntyvät paheet tai hyveet. Harkintakykyä tarvitaan siis käyttää tavalla tai toisella.
OF three parts does the rational soul consist, according to our wise teacher: [1] When it in the RATIONAL part that virtue comes into being it is called [1a] prudence and [1b] understanding and [1c] wisdom; [2] in the CONCUPISCIBLE part, [2a] temperance and [2b] charity and [2c] self-control; [3] in the IRASCIBLE part, [3a] courage and [3b] patience. [4] But in the WHOLE of the SOUL [it] is justice. [1A] Now the task of PRUDENCE is [1A.1] to plan the attack against the opposing powers and [1A.2] to defend the virtues, [1A.3] to stand prepared against the vices, [1A.4] and to administer neutral matters according to the [requirements of the] times. (Gnost.
89 (πθʹ) Τριμεροῦς δὲ τῆς λογιχῆς ψυχῆς ὄυσης, κατὰ τὸν σοφὸν ἡμῶν διδάσκαλον· ὅταν μὲν ἐν τῷ λογιστικῷ μέρει γένηται ἡ ἀρετή, καλεῖται
φρόνησις καὶ σύνεσις καὶ σοφία.
ὄταν δὲ ἐν τῷ ἐπιθυμητικῷ, σωφροσύνη καὶ ἀγάπη καὶ ἐγκράτεια.
ὅταν δὲ ἐν τῷ θυμικῷ, ἀνδρεία καὶ ὑπομονή· ἐν ὅλῇ δὲ τῇ ψυχῇ, δικαιοσύνη
Καὶ φρονήσεως μὲν ἔργον τὸ στρατηγεῖν πρὸς τὰς ἀντικειμένας δυνάμεἱς, καὶ τῶν μὲν ἀρετῶν ὑπερασπίζειν, πρὸς δὲ τὰς κακίας παρατάττεσθαι, τὰ δὲ μέσα πρὸς τοὺς καιροὺς διοικεῖν·
itsehillinnän taas kaikki torjua kaikki vatsan nautinnot ilolla
συνέσεως δὲ τὸ πάντα τὰ συντελοῦντα ἡμῖν πρὸς τὸν σκοπὸν ἁρμοδίως οἰκονομεῖν· σοφίας δὲ τὸ θεωρεῖν λόγους σωμάτων καὶ ἀσωμάτων· σωφροσύνης δὲ ἔργον τὸ βλέπειν ἀπαθῶς τὰ πράγματα τὰ κινοῦντα ἐν ἡμῖν φαντασίας ἀλόγους· ἀγάπης δὲ τὸ πάσῃ εἰκόνι τοῦ θεοῦ τοιαύτην ἑαυτὴν ἐμπαρέχειν οἵαν καὶ τῷ πρωτοτύπῳ σχεδόν, κἂν μιαίνειν αὐτὰς επιχειρῶσιν οἱ δαίμονες·
ἐγκρατείας δὲ τὸ πᾶσαν ἡδονὴν τοῦ φάρυγγος μετὰ χαρᾶς ἀποσείσθαι·
μὴ δεδιέναι δὲ τοὺς πολεμίους καὶ προθύμως ἐγκρατερεῖν τοῖς δεινοῖς τῆς ὑπομονῆς καὶ τῆς ἀνδρείας ἐστί· δικαιοσύνης δὲ τὸ συμφωνίαν τινὰ καὶ ἁρμονίαν τῶν τῆς ψυχῆς μερῶν κατεργάζεσθαι.
Ϛ´. Καρπὸς μὲν σπερμάτων τὰ δράγματα, ἀρετῶν δὲ ἡ γνῶσις· καὶ ὡς ἕπεται τοῖς σπέρμασι δάκρυα, οὕτω τοῖς δράγμασιν ἡ χαρά.
SAYINGS of HOLY MONKS
91-100 ̔Ρήσεις μοναχῶν ἁγιων
Ϛα´. Ἀναγκαῖον δὲ καὶ τὰς ὁδοὺς τῶν προοδευσάντων ὀρθῶς διερωτᾶν μοναχῶν καὶ πρὸς αὐτὰς κατορθοῦσθαι· πολλὰ γὰρ ἔστιν εὑρεῖν ὑπ΄ αὐτῶν ῥηθέντα τε καὶ πραχθέντα καλῶς· ἐν οἷς καὶ τοῦτό φησί τις αὐτῶν͵ τὴν ξηροτέραν καὶ μὴ ἀνώ μαλον δίαιταν ἀγάπῃ συζευχθεῖσαν θᾶττον εἰσάγειν τὸν μοναχὸν εἰς τὸν τῆς ἀπαθείας λιμένα. ̔ Ὁ δ΄ αὐτὸς ταρασσό μενόν τινα νύκτωρ τῶν ἀδελφῶν τῶν φασμάτων ἀπήλλαξεν͵ ἀσθενοῦσι μετὰ νηστείας ὑπηρετῆσαι προστάξας· οὐδενὶ γὰρ οὕτως͵ ἐρωτηθεὶς ἔφη͵ ὡς ἐλέῳ τὰ τοιαῦτα κατασβέννυται πάθη.
91.On välttämätöntä tutkia aikaisemmin oikein vaeltaneiden munkkien teitä ja korjata elämäämme niiden mukaan: paljon on löydettävissä siitä mitä he hyvin sanoivat ja tekivät. Esimerkiksi yksi heistä sanoi, että kuivahko ja vaihtelematon ruokavalio yhdessä rakkauden kanssa johtaa munkin nopeasti himottomuuden satamaan. Sama vapautti yöllisten kuvitelmien vaivaaman veljen, käskemällä paastoten hoitaa sairaita. “Mikään ei niin”, hän kysyttäessä sanoi, “kuin armollisuus sammuta himoja.”
Ϛβ Τῷ δικαίῳ Ἀντωνίῳ προσῆλθέ τις τῶν τότε σοφῶν καὶ πῶς διακαρτερεῖς͵ εἶπεν͵ ὦ πάτερ͵ τῆς ἐκ τῶν βιβλίων παραμυθίας ἐστερημένος; Ὁ δέ φησι· τὸ ἐμὸν βιβλίον͵ φιλόσοφε͵ ἡ φύσις τῶν γεγονότων ἐστί͵ καὶ πάρεστιν ὅτε βούλομαι τοὺς λόγους ἀναγινώσκειν τοὺς τοῦ Θεοῦ.
Ϛγ´. Ἠρώτησέ με τὸ σκεῦος τῆς ἐκλογῆς ὁ Αἰγύπτιος γέρων Μακάριος· τί δήποτε μνησικακοῦντες μὲν τοῖς ἀνθρώποις τὴν μνημονευτικὴν δύναμιν τῆς ψυχῆς ἀφανίζομεν͵ δαίμοσι δὲ μνησικακοῦντες ἀβλαβεῖς διαμένομεν; Κἀμοῦ πρὸς τὴν ἀπόκρισιν ἀπορήσαντος καὶ παρακαλοῦντος τὸν λόγον μαθεῖν͵ διότι͵ φησὶν ἐκεῖνος͵ τὸ μὲν πρότερον παρὰ φύσιν͵ τὸ δὲ δεύτερον κατὰ φύσιν ἐστὶ τοῦ θυμοῦ.
Minulta kysyi valittu astia, vanhus Makarios Egyptiläinen: “Miksi muistaessamme ihmisiltä tullutta hajotamme sielumme voimat, kun taas demoneilta tullutta muistaessamme se pysyy vahingoittumattomana?”. Tämän kysymyksen edessä olin sanaton ja pyysin häntä opettamaan tämän sanan. “Koska”, hän sanoi, “ensimmäinen on luonnonvastaista, kun taas toinen on sielun ärtyvän osan luonnon mukaista.”
ON one occasion I visited the holy father Macarius at the full heat of midday, and I asked for some water to drink as I was burning with thirst, and he said, ‘Let the shade suffice, for there are many people at this very moment traveling or sailing who are deprived even of this.’ Then, when I repeated to him some sayings concerning self-control, he said, ‘Take courage, o child: for twenty years I have never taken as much as I wanted wanted of bread, water or sleep. I ate my bread by weight, drank water by measure, and snatched a little bit of sleep reclining against a wall’.
Ϛδ´. Παρέβαλον κατ΄ αὐτὴν τὴν σταθερὰν μεσημβρίαν τῷ ἁγίῳ πατρὶ Μακαρίῳ καὶ λίαν ὑπὸ τῆς δίψης φλεγόμενος ᾔτουν ὕδωρ πιεῖν· ὁ δέ φησιν· ἀρκέσθητι τῇ σκιᾷ· πολλοὶ γὰρ νῦν ὁδοιποροῦντες ἢ πλέοντες καὶ ταύτης ἐστέρηνται. Εἶτα λόγους μου πρὸς αὐτὸν περὶ ἐγκρατείας γυμνάζοντος· θάρσει͵ φησίν͵ ὦ τέκνον͵ ἐν ὅλοις ἔτεσιν εἴκοσι οὔτε ἄρτου͵ οὔτε ὕδατος͵ οὔτε ὕπνου κόρον εἴληφα· τὸν μὲν γὰρ ἄρτον μου ἤσθιον σταθμῷ͵ τὸ δὲ ὕδωρ ἔπινον μέτρῳ͵ τοῖς τοίχοις δὲ ἐμαυτὸν παρακλίνων μικρόν τι τοῦ ὕπνου μέρος ἀφήρπαζον.
Kerran menin keskipäivällä pyhän isän Makarioksen luokse ja kovan janon minua polttaessä pyysin häneltä vettä juodakseni. Hän vastasi: “Riittäkään varjo, sillä paljon tälläkin hetkellä matkustaa tai seilaa ihmisiä, joilta tämäkin puuttuu.” Sitten toistin hänelle jotain sanoja itsehillinnästä: “Ole rohkea”, hän sanoi, “lapsukaiseni, kokonaiseen kahteenkymmeneen vuoteen en ole kyllikseni ottanut leipää, vettä tai unta: leipää olen syönyt painon mukaan, vettä juonut mitan mukaan ja unta napannut vähän seinää vasten nojaten”.
ONE of the monks was informed of the death of his father, but he said to the one who informed him, ‘Stop blaspheming my father is immortal’.
Ϛε´. Ἐμηνύθη τινὶ τῶν μοναχῶν θάνατος τοῦ πατρός· ὁ δὲ πρὸς τὸν ἀπαγγείλαντα͵ παῦσαι͵ φησί͵ βλασφημῶν· ὁ γὰρ ἐμὸς πατὴρ ἀθάνατός ἐστιν.
Eräälle munkille kerrottiin hänen isänsä kuolemasta, mutta hän sanoi viestintuojalla: “Lakkaa pilkkamasta, sillä minun isäni on kuolematon”.
ONE of the brothers asked one of the elders whether he would have him eat with his mother and his sisters when he went home for a visit: he said, ‘Do not eat with a woman’.
Ϛς´. Ἐπύθετό τις τῶν ἀδελφῶν ἑνὸς τῶν γερόντων εἰ κελεύοι τῇ μητρὶ καὶ ταῖς ἀδελφαῖς συμφαγεῖν αὐτὸν παραβαλόντα τῷ οἴκῳ· ὁ δέ͵ μετὰ γυναικός͵ εἶπεν͵ οὐ βρώσῃ.
Eräs veljistä kysyi eräältä vanhukselta, sopisiko hänen syödä yhdessä äitinsä ja sisarensa kanssa kun vieraili kotonaan. “Naisen kanssa”, hän sanoi, “älä syö”.
ONE of the brothers possessed solely a book of the gospels, and he sold it to feed the hungry, saying something worthy of memory: ‘I have sold the word that told me, “Sell what you have and give to the poor “(Mt. 19:21)
Ϛζ´. Ἐκέκτητό τις τῶν ἀδελφῶν εὐαγγέλιον μόνον͵ καὶ τοῦτο πωλήσας ἔδωκεν εἰς τροφὴν τοῖς πεινῶσιν͵ ἄξιον μνήμης ἐπιφθεγξάμενος ῥῆμα· αὐτὸν γάρ͵ φησί͵ τὸν λόγον πεπώληκα τὸν λέγοντά μοι· πώλησόν σου τὰ ὑπάρχοντα καὶ δὸς πτωχοῖς.
Eräällä veljistö oli vain evankeliumikirja ja hän myi sen ruokkiakseen nälkää näkeviä, sanoen jotakin muistamisen arvoista: “Muuten sen”, sanoi “sanan möin, joka sanoi minulle: ‘Myy mitä sinulle on ja anna rahat köyhille’”.
NEAR Alexandria there is an island in the northern part of the lake that is called Maria, and a monk who lives there is one of the most excellent of the company of the knowers. He proclaimed that everything done by the monks is done for one of five reasons: God; nature; habit; necessity; or manual work. He said as well that virtue is by nature one, but that it takes various forms in the powers of the soul; for it is like the light of the sun that lacks form, but is naturally given form by the windows through which it passes.
Ϛη´. Ἔστι δέ τις παρὰ τὴν Ἀλεξάνδρειαν νῆσος κατ΄ αὐτὸ τὸ βόρειον μέρος τῆς λίμνης κειμένη τῆς καλουμένης Μαρίας͵ προσοικεῖ δὲ αὐτῇ μοναχὸς τῆς παρεμβολῆς τῶν γνωστικῶν ὁ δοκιμώτατος· ὅστις ἀπεφήνατο πάντα τὰ πραττόμενα ὑπὸ τῶν μοναχῶν πράττεσθαι δι΄ αἰτίας πέντε· διὰ Θεόν͵ διὰ φύσιν͵ διὰ ἔθος͵ διὰ ἀνάγκην͵ διὰ τὰ ἔργα τῶν χειρῶν. Ὁ δ΄ αὐτὸς ἔλεγε πάλιν μίαν μὲν εἶναι τῇ φύσει τὴν ἀρετήν͵ εἰδοποιεῖσθαι δὲ αὐτὴν ἐν ταῖς δυνάμεσι τῆς ψυχῆς· καὶ γὰρ τὸ φῶς τὸ ἡλιακὸν ἀσχημάτιστον μέν ἐστι͵ φησί͵ ταῖς δὲ δι΄ ὧν εἰσβάλλει θυρίσι συσχηματίζεσθαι πέφυκεν.
Aleksandrian lähellä on saari Mariaksi kutsutun järven pohjoisosassa ja siellä asuva munkki on tietäjien joukossa mitä koetelluin [?]. Hän sanoi, että kaikki munkkien teot tehdään viidestä syystä: Jumalan, luonnon, tavan, välttämättömyyden tai käsityön vuoksi [? mitä tarkoittaa] Hän sanoi myös että hyve on luonnostaan yksinkertainen, mutta on monimuotoinen sielun voimien mukaan: sillä vaikka auringon valolla ei ole muotoa, se luonnostaan saa muodon niiden ikkunoiden mukaan mistä kulkee. [tämä huolimattomasti käännetty, loppu englannista.]
YET another monk said, ‘I strip away pleasures in order to eliminate excuses for anger. I know that [anger] always fights for pleasures and disturbs my nous and chases knowledge away.’ One of the elders said that love does not know how to store up food or money. And the same [monk] said, ‘I do not know that I have ever been deceived twice by the demons on the same matter.’
Ϛθ´. Ἄλλος δὲ πάλιν τῶν μοναχῶν· διὰ τοῦτο περιαιρῶ τὰς ἡδονάς͵ εἶπεν͵ ἵνα τὰς τοῦ θυμοῦ περικόψω προφάσεις· οἶδα γὰρ αὐτὸν ἀεὶ μαχόμενον ὑπὲρ τῶν ἡδονῶν καὶ ἐκταράσσοντά μου τὸν νοῦν καὶ τὴν γνῶσιν ἀποδιώκοντα. Ἔλεγε δέ τις τῶν γερόντων ὅτι ἡ ἀγάπη παραθήκας βρωμάτων ἢ χρημάτων τηρεῖν οὐκ ἐπίσταται. Ὁ δ΄ αὐτός· οὐκ οἶδα͵ φησίν͵ εἰς τὸ αὐτὸ δὶς ὑπὸ δαιμόνων ἀπατηθείς.
Eräs munkeista vielä sanoi: “Otan pois nautinnot, jotta ottaisin pois syyt vihalta, sillä tiedän sen aina taistelevan nautintojen puolesta ja sekoittavan mieleni ja ajavan pois tiedon.” Yksi vanhuksista sanoi, että rakkaus ei tiedä kuin ruokaa tai rahaa säästetään. Sama sanoi: “En tiedä olenko tullut demonien pettämäksi samassa asiassa kahdesti”.
TO love all the brothers equally is not possible, but it is possible to meet them all with apatheia [by] being free from memory of evil and [from] hatred: priests are next after the Lord, because by means of the sacred mysteries they purify and pray for us; we are to revere the elders as the angels, for it is they who anoint us for our struggle and heal us when we are bitten by [wild] beasts. On the mystical significance of priestly ministry and the Eucharist: KG 2.44; Monks 118-120; Letter on Faith 4/[14]; Sch.15 on Ps 67.24
ρ´. Πάντας μὲν ἐπ΄ ἴσης οὐ δυνατὸν τοὺς ἀδελφοὺς ἀγαπᾶν πᾶσι δὲ δυνατὸν ἀπαθῶς συντυγχάνειν μνησικακίας ὄντα καὶ μίσους ἐλεύθερον· τοὺς ἱερεῖς ἀγαπητέον μετὰ τὸν Κύριον τοὺς διὰ τῶν ἁγίων μυστηρίων καθαρίζοντας ἡμᾶς καὶ προσευχομένους ὑπὲρ ἡμῶν· τοὺς δὲ γέροντας ἡμῶν τιμητέον ὡς τοὺς ἀγγέλους· αὐτοὶ γάρ εἰσιν οἱ πρὸς τοὺς ἀγῶνας ἡμᾶς ἀλείφοντες καὶ τὰ τῶν ἀγρίων θηρίων δήγματα θεραπεύοντες.
EPILOGUE
SO now this, my dear Anatolius, is what I have said about ascetical practice, what I have discovered by the grace of the holy Spirit, gleaning from my crop of ripening grapes: but if the sun of righteousness (Mal 3:20) shines forth upon us in his height, and the grape is fully ripened, then we shall drink his wine, which gladdens the heart of man (Ps 103 13), thanks to the prayers and intercession of the righteous Gregory who planted me, and those of the holy fathers who now water me, and by the power of Christ Jesus our Lord who causes me to grow (cf. 1Cor 3 6-7), to whom be glory and power unto the Ages of Ages, Amen.
Ἀλλὰ νῦν μέν μοι τοσαῦτα λελέχθω πρὸς σὲ περὶ πρακτικῆς͵ ποθεινότατε ἀδελφὲ Ἀνατόλιε͵ ὅσα χάριτι τοῦ ἁγίου Πνεύματος ἐν τῷ σπόρῳ περκαζούσης ἡμῶν τῆς σταφυλῆς ἐπιρωγολογούμενοι εὑρήκαμεν· εἰ δὲ σταθερὸς ἡμῖν ἐπιλάμψει τῆς δικαιοσύνης ὁ ἥλιος καὶ ὁ βότρυς πέπειρος γένηται͵ τότε καὶ τὸν οἶνον πιόμεθα αὐτοῦ τὸν εὐφραίνοντα καρδίαν ἀνθρώπου͵ εὐχαῖς καὶ πρεσβείαις τοῦ δικαίου Γρηγορίου τοῦ φυτεύσαντός με καὶ τῶν νῦν ὁσίων Πατέρων τῶν ποτιζόν των με͵ καὶ δυνάμει τῇ τοῦ αὐξάνοντός με Χριστοῦ Ἰησοῦ τοῦ Κυρίου ἡμῶν͵ ᾧ ἡ δόξα καὶ τὸ κράτος εἰς τοὺς αἰῶνας τῶν αἰώνων. Ἀμήν.
Tämä siis on se, mitä olen sanonut kilvoittelusta, suuresti kaivattu Anatolios, jonka Pyhän Hengen armolla olen korjannut satoni kypsistä rypäleistä löytänytm mutta jos vanhurskauden aurinko paistaa korkeudesta yllemme, terttu tulee kypsäksi ja silloin juomme viiniä, joka ilahduttaa ihmisen sydämen vanhurskaan Gregorioksen, joka minut istutti, rukousten ja esirukousten vuoksi sekä niiden pyhien esirukouksien vuoksi jotka nyt kastelevat minua ja minua kasvattavan Kristuksen Jeesuksen voimasta, jolle kunnia ja voima iankaikkisesti. Amen.
Ps. 126:1↩︎
Joh. 5:44↩︎
Tässä kreikan kielen sana ἀνάλαβος on käännetty viitankannattimeksi, jotta yhteys kannattelemiseen (ἀναλαμβανούσης) olisi selkeästi nähtävissä. Evagrioksen aikaan on ollut kyse vaatteesta, joka nykyään tunnetaan nimellä πολυσταύριο ja jonka tarkoituksena on ollut kannatella munkin viittaa: nykyisin tällä vaatekappaleella ei tätä käytännöllistä tehtävää enää olekaan, vaan ainoastaan symbolinen.
Ἀνάλαβος tarkoittaa nykyään yleisemmin erästä toista munkin vaatekappaletta. Kirkollisessa vaatetuksessa tapahtunut historiallinen kehitys on valitettavasti johtanut siihen, ettei vaatekappaleiden symbolinen merkitys ole aina niin selvästi nähtävillä, koska vaatekappaleita ei aina käytetä siihen tarkoitukseen, josta näkisi selkeästi mikä niiden merkitys on: toisin sanoen on vaatteita, joiden symbolinen merkitys on säilynyt, mutta käytännöllistä tehtävää ei ole, josta näkyisi tämä symbolinen merkitys. Lisäksi suomen kielessä asioiden ymmärtämistä vaikeuttaa vierasperäisten, pääasiassa Kreikkalaisten, termien käyttö: Kreikkaa puhuville näiden vaatekappaleiden nimet ovat ainakin jossakin määrin vielä tajuttavissa pelkästään sanojen merkityksen perusteella, joskaan eivät aina kielen muutoksen vuoksi.↩︎
Sananl. 3:18 LXX↩︎
Skeemaan kuuluvista asioista↩︎
Luontoa ei voida tuntea ajatuksilla ja niihin perustuvilla teorioilla, kuten nykytiede ajattelee, vaan edellytyksenä luonnon näkemiselle on sielun puhdistuminen himoista. Näin ollen tiede ei voi paljastaa meille luontoa sellaisena kuin se on, vaan toistaa Adamin lankeemuksen: pyrkii omavaltaisen uteliaasti ajatuksilla selvittämään asioiden olemusta ja lankeaa välttämöttä harhaan. Tiede voi kertoa meille luonnosta ainoastaan välineenä ja himollisen käyttämisemme kohteena ja tähän perustuu sen voima.↩︎
Ajatus on se, että ihminen säilyttää Jumalan kuvan itsessään, mutta langetessaan himojen alaisuuteen, tämä kuva vääristyy, mutta kokonaan se ei voi kadota. Sielulla on siis olemassa alkuperäinen luontonsa Jumalan kuvana ja yhdenmukaisuus Pyhän Kolmiyhteisen Jumalan kanssa ja sielu saavuttaa turmeltumattomuuden saavutettuaan lankeemuksessa kadotetun yhteytensä Luojansa kanssa.↩︎
Ajatus on, että demonit yleensä käyttävät ihmisiä hyväksi tihutöihinsä, mutta kukaan ihminen ei kerralla suostu kaikkien demonien tuhovoiman välineeksi: erakko joutuu sen sijaan ottamaan vastaan demonien yhteisrynnäköitä.
Maailmassa hyveen vuoksi työskentelevää taas ahdistavat monesti myös maailmalliset ihmiset ja heidän ahdistelunsa on huomattavavasti luostarissa kilvoittelevien munkkien aiheuttamaa häiriötä raskaampaa; he näet eivät usein lainkaan työskentelee hyveen vuoksi, vaan ovat kokonaan himojen vallassa.
Maailmassa olevien kilvoitus on siten huomattavasti luostarielämää vaikeampaa: sillä ihminen voi sotia vihalla demoneita vastaan, mutta hänen on rakastettava lähimmäisiään ja maailman ihmisiä on huomattavasti vaikeampi rakastaa kuin munkkeja, jotka kilvoittelevat hyveen vuoksi.↩︎
Toisin sanoen, vihassa ei ole kyse pelkästään psykologisesta asenteesta, vaan hengestä, joka toimii ihmisen sielussa ja sen ulkopuolella ja voi saada pahaa aikaan niin muiden ihmisten kuin eläintenkin kautta. Evagrioksella on ymmärrys langenneen maailman ontologiasta.↩︎
Odottamaan ruoka-aikaa. Munkit syövät perinteisesti vasta yhdeksännen hetken jälkeen, myös maallikon tulisi paastopäivinä näin tehdä (tähän viittaus kanoneihin).↩︎
Tästä Pyhä Johannes Siinailainen esittää eriävän näkemyksen. Hän sanoo Evagrioksen erehtyneen ja vaativan lapsia nousemaan koko portaat yhdellä askelmalla ja kehottaa paastossa maltillisuuteen ja asteittaiseen siihen laskeutumiseen. Tämä onkin Kirkon yleinen tapa. Lisäksi hän huomauttaa, että ei ruokien haluamisessa ei ole välttämättä kyse vatsanpalvonnasta, vaan ruumiin luonnollisten tarpeiden vaatimuksesta. .↩︎
Se joka rakastaa, halveksuu ajallista elämää ja uhraa sen ilomielin lähimmäisensä tähden.↩︎
Rukouksen tulisi olla puhdas mielikuvista, mielikuvituksen käyttö rukouksessa on virhe, jota tosin aloittelija ei voi välttää. Katso tästä Sofroni Saharov: Pyhittäjä Siluan Athosvuorelainen.↩︎
Ajatus lienee se, että sikäli kun pystyy voittamaan aineettoman taistelun, eli ei päästä mieleensä himokkaita ajatuksia, ei joudu kiusaukseen himojen kohteittenkaan läsnä ollessa. Kuitenkaan ei saa olla uhkarohkea, erityisesti haureuden demoni on hyvin salakavala tässä suhteessa ja käyttää hyväksi ihmisen luonnollista myötätuntoa, minkä Evagrioskin mainitsee. Jakso 22 käsillä olevassa kirjoituksessa.↩︎
Vihaisista sanoista demonia kohtaan neuvoja löytyy Evagrioksen teoksesta Vastaväitteet (Ἀντιῤῥητικός). Yleensä isät eivät suosittele demonien kanssa väittelyä, mutta ennen kuin demoni pääse sisään ajatuksiin, siihen voi kohdistaa vihan, mutta sen jälkeen on välittämästi käännyttävä Kristuksen puoleen rukouksella. Ei tule jäädä keskustelemaan, vaan vihalla torjuttava ajatus ja sitten siirryttävä rukoukseen tai muuhun Jumalan mieleiseen toimintaan.↩︎
Otollinen hetki, tilaisuus, Kr. καιροὺς. Usein käytetään esimerkkinä jousiammuntaa: kairos on juuri se oikea hetki tai tilaisuus, joilloin jousi on vapautettava. Kyseessä on siis tilaisuus tai otollinen aika toimia, joka tulee ja silloin on toimittava, muuten se menee ohitse ja teko joka olisi pitänyt tehdä ei ole enää mahdollinen. Jokainen tuntee tämän esimerkiksi keskusteluista, joissa on juuri oikea hetki sanoa jotain ja se menee ohi, jos ei tilaisuutta käytetä ja sen jälkeen on oltava hiljaa. Voisi kai kääntää: “niiden saumat”.↩︎
Tästä demonista Pyhittäjä Paisios Athosvuorelainen sanoo, että se kiusaa erityisesti herkkätuntoisia ja Pyhittäjä Johannes Siinalainen, (Portaat) ettei sen kiusaaminen ole sielun omaa syytä, eikä tätä pitäisi pitää minkään arvoisena, eikä kiinnitää siihen huomiota, vaikka se joskus pilkkaa Jumalaa myös meidän omalla suullammekin. Pyhittäjä Paisios sanoo myös, että näitä ajatuksia ei pidä edes tunnustaa yksityiskohdittain synnintunnustuksella vaan sanoa vain: minulla on pilkallisia ajatuksia tai olen pilkannut Jumalaa. Näin siis myös Evagrios, joka ei lähde näitä ajatuksia ja mielikuvia kuvailemaan.
Se mitä isien kirjoituksissa ja kanoneissa tarkoitetaan Jumalanpilkalla ei ole tällaista jokaisen kilvoittelijan kohtaamaan demonien häirintää joka pikemmin osoittaa sen, että ihminen taistelee Jumalan totuuden tähden.↩︎
Jumala voi antaa ihmiselle myös tämän lahjan nähdä toisen sieluun ilman merkkejä, koska hän itse asuu ihmisen sielussa ja himoista puhdistunut voi nähdä asiat sellaisena kuin ne ovat ilman ajatuksia.
Usein me demonien yllytyksestä päättelemme toisen ihmisen sieluntilasta ulkoisten merkkien perusteella ja joudumme harhaan: tätä pitää välttää yli kaiken. Jos ihmisen ulkoisesta käytöksestä tekee päätelmiä hänen sielunsa tilasta, joutuu itse helposti harhaan ja demonien pettämäksi. Tähän ansaan lankeaa suurin osa maailmallisisa psykologeista ja psykiatreista: he ovat enimmäkseen itse demonien vallassa ja siinä harhakuvitelmassa että himojen alaisuus on ihmisen sielulle luonnollista.
Luostarielämässä pidetään myös tärkeänä huomaamatonta käytöstä: ettei ilmaise mitään omasta sisäisestä tilastaan ulkoisella käytöksellään. Tästä katso Sofroni Saharov: Pyhittäjä Siluan Athosvuorelainen.↩︎
Tässä kenties tarkoitetaan sitä, että ihminen vaikka kiroaa vahingon sattuessa, eikä edes huomaa kiusauksen käyvän hänen mielensä läpi. Se “lähes ohittaa” mielen.↩︎
Sielun irrottaminen ruumiista kuollessa on Jumalan tehtävä, mutta Kristityn askeetin tehtävä on erottaa sielu ruumiista niin, että se ohjaa ruumista eikä ruumiin himot sitä.↩︎
Tässä tieto ymmärrettävä yhteydeksi ei faktatiedoksi. Perinteinen Juutalais-Kristillinen tapa tietää on olla todellisessa yhteydessä. Tiedon peruskuvia ovat syöminen ja sukupuoliyhteys.↩︎
Toisin sanoen, sikäli kun joku demoni vielä taistelee, on himottomuus suhteellista ja mitä isompi demoni, sitä kauempana ollaan täydellisestä himottomuudesta. Tässä on demoneilla suuri eroja ja yleensä ne demonit joita pidetään pahimpina, ovat voimaltaan heikompia. Ks. tästä Johannes Valamolaisen kirje. Esimerkiksi turhamaisuus on paljon pahempi demoni kuin vatsanpalvontaan yllyttävä.↩︎
Abba Doroteos sanoo sielun himollisen osan sijaitsevan munuaisten kohdalla ja näyttää, että ajatukset nousevat nimenomaan sieltä ylemmäs, kohti mieltä.↩︎
tieto taas ymmärrettävä yhteytenä, todellisena tietona. Jumalanäiti ei tiennyt miehestä vaikka tietyssä tietämisen mielessä tiesinkin, miten lapset syntyvät.↩︎
Tässä sanat = logoi, principia, taot, brahmanit jne. sanalla “sana” on siis laajempi merkitys kuin puhuttu ihmisen sana, sen yoisi kääntää myös viisaus, koska Isän Sana on myös Jumalan Viisaus. Antonios siis saattoi halutessaan lukea Jumalan Viisautta ja viisauksia olevaisten luonnosta.↩︎